17.4.2024 | Autotoday
Helsingissä toteutettiin perjantaina 12.4.2024 laaja taksiliikenteen yhteisvalvonta, jonka suorittivat yhteistyössä Helsingin poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Verohallinto ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Koko Helsingin alueella toteutetussa valvonnassa tarkastettiin 79 taksia, joista 30:ssä oli puutteita. Poliisi kirjoitti valvonnan aikana 21 sakkoa ja lisäksi 20:lle määrättiin liikennevirhemaksu.
Yleisimmät puutteet koskivat ajopäiväkirjapuutteita sekä tietojen esilläpitoa, kuten kuljettajan ja luvanhaltijan nimen sekä yhteystietojen puuttumista. Myös hintatietojen esilläpidossa oli puutteita
Havaitut rikkeet/puutteet ja niiden määrä:
Vakavia puutteita ei havaittu
Valvonnan tuloksissa positiivista oli, että vakavia puutteita ei havaittu. Ajoneuvot olivat hyväkuntoisia, kaikilla kuljettajilla oli voimassa oleva ajolupa ja ajoneuvoissa oli asianmukaiset taksivalaisimet. Kaikilla tarkastetuilla takseilla oli voimassa olevat liikenneluvat.
Ylikonstaapeli Juha Karppila Helsingin liikennepoliisista kommentoi, että eniten sakkoja määrättiin ajopäiväkirjan puuttumisen tai sen puutteellisten merkintöjen vuoksi. Lisäksi muutamasta taksista oli erääntynyt ajoneuvovero, joka maksettiin valvonnan yhteydessä.
Tietojen esittämisessä parannettavaa
Valvonnassa ilmeni useita pieniä puutteita tietojen esittämisessä. Taksiliikenneluvan haltijoiden tulee varmistaa, että taksimatkustajat voivat nähdä hintatiedot, luvanhaltijan nimen ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimen selkeästi.
-Vaikka nämä puutteet eivät suoraan vaikuta liikenneturvallisuuteen, ne ovat tärkeitä ammattimaisen liikenteenharjoittamisen kannalta. Tietojen asianmukainen esilläpito on olennainen osa taksipalvelun laatua, toteaa Traficomin asiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen.
Työsuojeluviranomaisen valvonnassa nousi esiin puutteet ajopäiväkirjan pidossa
Työsuojeluviranomainen (ESAVI) valvoi erityisesti työaikalain, työterveyshuoltolain ja työsopimuslain työnantajalle asettamien velvoitteiden täyttymistä ja miten työntekijöitä on ohjeistettu väkivallanuhan varalle.
Keskeiset valvottavat asiat olivat ajopäiväkirja, palkkaus, vuosiloma ja työterveyshuolto. Lisäksi työsuojeluviranomainen keräsi tarkastuksilla tietoa, jota se tulee hyödyntämään valvontatoiminnassaan. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen sekä harmaan talouden ehkäiseminen.
Valvontatapahtumassa tavattiin itsenäisiä yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Ajopäiväkirjan pitämisen oli laiminlyönyt 25 kuljettajaa. Ajopäiväkirjan pitämistä edellytetään työsuhteisilta kuljettajilta.
Verohallinto kohdistaa toimenpiteitä valvonnassa nouseviin riskikohteisiin
Verohallinto on valvonut taksialaa viime vuosina tiivisti yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Valvonta kehittyy jatkuvasti, joskaan harmaan talouden toiminnan ei ole valitettavasti todettu kadonneen alalta.
Valvonnan ja tehokkaan riskienhallinnan avulla nostetaan taksialan yrityksiä sekä kuljettajia tarkempaan selvittelyyn ja myös verotarkastusten kohteiksi. Siten Verohallinto lähestyy laiminlyöntien vuoksi jälkikäteenkin. Niin tässäkin valvontatapahtumassa.
Apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta kerto, että harmaan talouden torjunnassa pyritään luonnollisesti löytämään verovelvoitteitaan välttelevät. Tapahtui välttely sitten tarkoituksellisesti tai muusta syystä.
"Alalle on tullut paljon pieniä toimijoita..."
-Alalle on tullut paljon pieniä toimijoita. On havaittu osaamattomuutta, mutta myös piittaamattomuutta velvoitteista ja niiden hoitamisesta. Puuttuva myynti ja pimeä työ ovat alan yleisimmät harmaan talouden ilmenemismuodot. Asiakkaan kannattaa kiinnittää huomiota kuittiin sekä sen tietosisältöön. Jos kuittia ei saa pyynnöstä huolimatta, kyse voi hyvinkin olla harmaasta taloudesta. Tavoite on turvata kilpailuneutraliteetti puuttumalla petolliseen toimintaan alalla. Verovelvoitteiden laiminlyönti käy usein käsi kädessä muiden laiminlyöntien kanssa. Väärintoimijoilla on kuitenkin hyvä todennäköisyys jäädä kiinni, sanoo Valsi.
Taksivalvontaiskut ovat kehittäneet viranomaisyhteistyötä ja tiedonvaihdolla on saatu esimerkiksi lisää konkreettisia valvontakohteita työsuojeluviranomaiselle.
Tarkastustoimintaa taksialan työnantajiin jatketaan valvontaiskuissa saatujen ja analysoitujen tietojen perusteella.
Taksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvovat poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Verohallinto sekä aluehallintovirastot. Yhteisvalvonta on tehokas tapa valvoa taksiliikennettä. Yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomainen tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita. Poliisilla on päävastuu taksiliikenteen valvonnasta.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#Traficom#Ajokorttilaki
11.9.2026 |
Tiedotteet
#Tietyö#Väylävirasto
31.8.2026 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Kaasu#Linja-auto
12.8.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
7.7.2026 |
Tiedotteet
#Hailuoto#Väylävirasto
23.6.2026 |
Tiedotteet
#Autonominen liikenne#EU#LVM
22.6.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
15.6.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikenne- ja viestintäministeri
8.6.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokorttilaki
1.6.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Tiemerkintä
21.5.2026 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Kuljetusyritys
21.4.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Valtatie 4
20.4.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Tieliikennelaki
17.4.2026 |
Tiedotteet
#Elinvoimakeskus#Nopeusnäyttö#Ylinopeus
13.4.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Kellojen siirto
27.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#AdBlue#Raskas liikenne
24.3.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
18.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikennejärjestelmä
16.3.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Talvikunnossapito
2.2.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
26.1.2026 |
Tiedotteet
#DHL#Raskas liikenne
20.1.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikenne- ja viestintäministeriö
1.1.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Kelirikko#Teiden kunnossapito
10.12.2025 |
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| kuljettajaSID | www.kuljettaja.fi | 1 tunti |
| __cf_bm | .twitter.com | 1 tunti |
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _gcl_au | .kuljettaja.fi | 3 kk |
| test_cookie | .doubleclick.net | 1 tunti |
| __Secure-YNID | .youtube.com | 6 kk |
| YSC | .youtube.com | istunto |
| VISITOR_INFO1_LIVE | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_PRIVACY_METADATA | .youtube.com | 6 kk |
| __Secure-ROLLOUT_TOKEN | .youtube.com | 6 kk |
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _ga | .kuljettaja.fi | 13 kk |
| _ga_3KFVKS76NB | .kuljettaja.fi | 13 kk |