17.11.2025 | LVM - Tiedote
Liikennejärjestelmän digitaalisia tietopalveluja koskevassa laissa on kyse liikennejärjestelmän perustiedoista eli esimerkiksi tieinfrastruktuuriin, liikennemerkkeihin, häiriöihin ja matkaketjujen muodostamiseen liittyvistä tiedoista. Sääntelyn tavoitteena on nykyistä yhtenäisempi pohja älykkäiden liikennejärjestelmien koordinoidulle ja yhteen toimivalle käyttöönotolle sekä liikenteeseen liittyvän tiedon hyödyntämiselle.
Liikenteen palveluista annettuun lakiin tulee myös lakimuutoksia ja laki kumoaa tie- ja katuverkon tietojärjestelmästä annetun lain eli niin kutsutun Digiroad-lain. Lisäksi eräisiin muihin lakeihin tehdään teknisiä muutoksia.
Sääntely perustuu osittain EU:n älyliikennedirektiiviin eli niin kutsuttuun ITS-direktiiviin ja on osittain kansallista.
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:lle osoitetaan laissa vastuu EU-sääntelyyn perustuvan kansallisen yhteyspisteen järjestämisestä ja ylläpidosta. Lisäksi yhtiölle annetaan tehtäväksi kansallisen yhteyspisteen päälle rakentuvan liikennejärjestelmän perustietopalvelun järjestäminen ja ylläpito. Viimeksi mainittu tehtävä on kansallista sääntelyä.
Kansallisen yhteyspisteen ja liikennejärjestelmän perustietopalvelun vastuuttaminen Fintrafficille tehostaa merkittävästi liikenteeseen liittyvää tiedonvaihtoa, ja sitä kautta parantaa liikenteen turvallisuutta, sujuvuutta ja infrastruktuurin kunnossapitoa sekä luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Etenkin liikennejärjestelmän perustietopalvelusta saatavaa koostettua tietoa voidaan hyödyntää laajasti muillakin sektoreilla, kuten yhdyskuntasuunnittelussa.
Tällä hetkellä tehtävät ovat hajautuneet Väylävirastolle ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille, jotka hankkivat osan tehtäviin liittyvistä tietopalveluista jo nyt Fintrafficilta.
Fintrafficille osoitetuissa tehtävissä on kyse yhteiskunnan kannalta perustavanlaatuista tietoa tuottavista palveluista, joita ei voida tuottaa liiketaloudellisesti kannattavalla tavalla. Lakisääteiset tehtävät rahoitetaan valtionavustuksena, jonka myöntää Liikenne- ja viestintävirasto.
Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait 14.11.2025. Lait tulevat voimaan 1.1.2026.
Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettinen, p. 0295 342 570, kirsi.miettinen(at)gov.fi
Valtioneuvoston yleisistunnon 13.11.2025 päätösaineisto
Valtioneuvoston hankeikkuna: Hallituksen esityksen luonnos laiksi liikennejärjestelmän digitaalisista tietopalveluista ja siihen liittyviksi laeiksi (Liikenteen data-avaruus II) (LVM015:00/2024Tiedote 22.9.2025: Hallitus esittää lakia liikennejärjestelmän digitaalisista tietopalveluista
Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteessä
#Polestar#Esittelyssä#Sähkö
13.9.2026 |
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#Traficom#Ajokorttilaki
11.9.2026 |
Liikenteessä
#Autoliitto#Liikenneturvallisuusviikko
8.9.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneturvallisuus#Autoklinikka
6.9.2026 |
Liikenteessä
#Autoliitto#Autoilu
5.9.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneonnettomuus#Mopoilija#Kuorma-auto
3.9.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Kuljetusyritys
2.9.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus#Koulubussi
1.9.2026 |
Tiedotteet
#Tietyö#Väylävirasto
31.8.2026 |
Liikenteessä
#Raskas kalusto#Nosturi
27.8.2026 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Kaasu#Linja-auto
12.8.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneonnettomuus#Raskas liikenne
5.8.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneturvallisuus#Autoliitto#Ajokunto
24.7.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus#Raskas liikenne
23.7.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Liiketoimintakauppa
20.7.2026 |
Liikenteessä
#Autonominen liikenne#Nysse
10.7.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
7.7.2026 |
Liikenteessä
#Henkilöliikenne#Joukkoliikenne
2.7.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Viranomaisyhteistyö
30.6.2026 |
Tiedotteet
#Hailuoto#Väylävirasto
23.6.2026 |
Tiedotteet
#Autonominen liikenne#EU#LVM
22.6.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Sähkörekka
21.6.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Valvonta#Juhannusliikenne
19.6.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#St1#Kaasuasema
17.6.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
15.6.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikenne- ja viestintäministeri
8.6.2026 |
Liikenteessä
#Linja-auto#Onnibus
5.6.2026 |
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| kuljettajaSID | www.kuljettaja.fi | 1 tunti |
| __cf_bm | .twitter.com | 1 tunti |
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _gcl_au | .kuljettaja.fi | 3 kk |
| test_cookie | .doubleclick.net | 1 tunti |
| __Secure-YNID | .youtube.com | 6 kk |
| YSC | .youtube.com | istunto |
| VISITOR_INFO1_LIVE | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_PRIVACY_METADATA | .youtube.com | 6 kk |
| __Secure-ROLLOUT_TOKEN | .youtube.com | 6 kk |
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _ga | .kuljettaja.fi | 13 kk |
| _ga_3KFVKS76NB | .kuljettaja.fi | 13 kk |