6.3.2026 | LVM - Tiedote
Lakiesityksen tavoitteena on parantaa kuljetusalan toimintaedellytyksiä tarkentamalla tieliikenteen kabotaasia koskevaa EU-sääntelyä, jotta sääntöjen noudattaminen ja niiden valvonta helpottuisi. Lakimuutoksilla edistettäisiin myös vaihtoehtoisella polttoaineella toimivien, kokonaismassaltaan enintään 4 250 kg ajoneuvojen käyttöä.
"Kumipyörät ovat Suomen kriittistä infraa, joiden on pyörittävä sujuvasti vuorokauden ympäri. Suunnitelluilla muutoksilla saamme parannettua kuljetusalan toimintaedellytyksiä ja vähennettyä byrokratiaa, kuitenkin pitämällä huolta turvallisuudesta. Nämä ovat täsmätoimia kuljetusalan hyväksi", kertoo liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.
Hallituksen esityksessä muutettaisiin liikenteen palveluista annetun lain maanteiden kabotaasiliikennettä koskevaa sääntelyä ja sen rikkomisesta koituvia seuraamuksia. Kabotaasi tarkoittaa oikeutta ETA-valtion sisäisten kuljetusten suorittamiseen toiseen ETA-valtioon sijoittautuneen kuljetusyrityksen ajoneuvolla. Tavoitteena on tarkentaa kansallista sääntelyä niin, että sääntöjen noudattaminen ja valvonta on selkeää niin tavara- kuin linja-autoliikenteessä.
Esityksellä muutettaisiin ajokorttilain ajokorttiluokkia koskevaa sääntelyä painavampien, vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivien ajoneuvojen kuljettamiseksi. Muutoksen myötä henkilöauton ajokortti (B-luokan ajokortti) oikeuttaisi kuljettamaan enintään 4 250 kg painavaa ajoneuvoa, edellyttäen että ajoneuvo toimii vaihtoehtoisella polttoaineella ja henkilöautoluokan ajokortti on myönnetty vähintään kaksi vuotta aiemmin. Ensivaiheessa käyttöön otettava väliaikainen poikkeus koskisi maan sisäisiä, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin myöntämällä tavaraliikenneluvalla tehtäviä tavarankuljetuksia Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Väliaikainen säännös olisi voimassa 25.11.2027 asti.
Toisessa vaiheessa täytäntöön pantaisiin uuteen ajokorttidirektiiviin sisältyvät vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivien ajoneuvojen kuljettamista koskevat poikkeukset B- ja BE-ajokorttiluokissa. BE-ajokortilla saa ajaa henkilöauton ja raskaan perävaunun yhdistelmää. Poikkeusten soveltaminen koskisi koko Euroopan unionin aluetta ja alkaisi 26.11.2027. Ajokortin tulisi olla vähintään kaksi vuotta aiemmin myönnetty, mutta ajoneuvon käyttötarkoitusta ei enää rajattaisi, vaan kuljettaminen sallittaisiin niin yksityishenkilöille kuin ammattimaisesti kuljetuksia hoitaville.
Sähkö- ja kaasukäyttöisiä tavaraliikenteen ajoneuvoja koskevan ajo- ja lepoaikapoikkeuksen käyttöönottamiseksi muutettaisiin myös valtioneuvoston asetusta ajopiirturikorttien myöntämisestä ja poikkeuksista ajopiirturin käytössä.
Lisäksi esityksellä muutettaisiin sakon täytäntöönpanoa koskevia lakeja ja mahdollistettaisiin uusien seuraamusmaksujen määrääminen kabotaasiliikennettä koskevan sääntelyn rikkomisesta ja kuljettajatodistuksen hankkimisen laiminlyönnistä. Myös ajokokeen vastaanottajan vaatimuksia muutettaisiin ja näin edistettäisiin työvoiman ja kuljettajantutkintojen saatavuutta lähivuosina.
Lakiesityksen käsittely eduskunnassa alkaa lähetekeskustelulla, joka käydään täysistunnossa. Tämän jälkeen alkaa lakiesityksen valiokuntakäsittely. Valiokunnan mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.5.2026. Ehdotetut ajokorttilain muutokset tulisivat kuitenkin pääsääntöisesti voimaan vasta 26.11.2027.
Lisätietoja
liikenneneuvos Veli-Matti Syrjänen, p. 0295 342 124, veli-matti.syrjanen@gov.fi
neuvotteleva virkamies Saara Louko, p. 029 5342048, saara.louko@gov.fi
(ajokortti- ja ammattipätevyyssääntely)
Valtioneuvoston yleisistunnon päätökset 5.3.2026
Valtioneuvoston hankeikkuna: Hallituksen esitys laeiksi liikenteen palveluista annetun lain ja ajo-korttilain muuttamisesta (LVM029:00/2025)
Tiedote 17.6.2025: Säädöshanke: Sääntelytoimia kuljetusalan toimintaedellytysten parantamiseksi
Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö
Tiedotteet
#Elinvoimakeskus#Nopeusnäyttö#Ylinopeus
13.4.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Pääsiäisliikenne
2.4.2026 |
Liikenteessä
#Autoliitto#Sähköautoilu#Renkaanvaihto
28.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Kellojen siirto
27.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#AdBlue#Raskas liikenne
24.3.2026 |
Liikenteessä
#Continental#Raskas kalusto#Renkaat
21.3.2026 |
Liikenteessä
#Continental#Kesärenkaat#Kesärengastesti
19.3.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
18.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikennejärjestelmä
16.3.2026 |
Liikenteessä
#Lataus#Sähköautoilu#Moottori
12.3.2026 |
Liikenteessä
#Scania#Linja-auto
11.3.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneturva#Raskas kalusto
9.3.2026 |
Liikenteessä
#Turvaväli#Liikenneturva
7.3.2026 |
Liikenteessä
#Autoklinikka#Onnettomuus
3.3.2026 |
Liikenteessä
#SKAL#Päästölaskenta
2.3.2026 |
Blogi
#Raskas liikenne#Henkilöliikenne#Flixbus
27.2.2026 | Eerik Ahola
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Lainsäädäntö
24.2.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Raskas liikenne#Onnettomuus
16.2.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Iveco
15.2.2026 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Akku#Talviautoilu
13.2.2026 |
Liikenteessä
#Liikenneturvallisuus#VTT
12.2.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Julkinen liikenne#Linja-auto
11.2.2026 |
Liikenteessä
#Gasum#Kaasutankkaus#Biokaasu
11.2.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus
11.2.2026 |
Liikenteessä
#Renkaat#Kierrätys#Kiertotalous
9.2.2026 |
Liikenteessä
#Renault Trucks#Raskas liikenne
3.2.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Harrasteautoilu#Näyttely
2.2.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Talvikunnossapito
2.2.2026 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Renault#Esittelyssä
31.1.2026 |
Liikenteessä
#Henkilöautojen rekisteröinnit#Polestar
29.1.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#Traficom#Kuorman varmistus
29.1.2026 | Eerik Ahola
Liikenteessä
#Sähköautoilu#Talviautoilu
27.1.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
26.1.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikenneonnettomuus#Jalankulkija
26.1.2026 |
Liikenteessä
#Julkinen liikenne#Joukkoliikenne#Nysse
24.1.2026 |
Liikenteessä
#Poliisi#Liikennevalvonta#Ylinopeus
23.1.2026 |
Liikenteessä
#Talous#Liikenteessä#Talvirenkaat
22.1.2026 |
Tiedotteet
#DHL#Raskas liikenne
20.1.2026 |
Liikenteessä
#Raskas liikenne#SKAL
19.1.2026 |
Liikenteessä
#Continental#Talviautoilu#Rengaspaineet
15.1.2026 |
Liikenteessä
#Liikenteessä#Autoalan keskusliitto#Työsuhdeauto
14.1.2026 |
Blogi
#Ulkomaanliikenne#Vanhan tien aikaan
14.1.2026 | Jarkko Nisula
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.