25.9.2025 | LVM - Tiedote
Hallituksen esityksessä on kyse liikennejärjestelmän perustiedoista eli esimerkiksi tieinfrastruktuuriin, liikennemerkkeihin, häiriöihin ja matkaketjujen muodostamiseen liittyvistä tiedoista. Esityksellä ehdotetaan säädettäväksi uusi liikennejärjestelmän digitaalisia tietopalveluja koskeva laki.
Esitykseen sisältyy myös muutoksia liikenteen palveluista annettuun lakiin ja esityksellä kumottaisiin tie- ja katuverkon tietojärjestelmästä annettu laki eli niin kutsuttu Digiroad-laki. Lisäksi tehtäisiin eräisiin muihin lakeihin teknisiä muutoksia.
Ehdotettu sääntely perustuisi osittain EU:n älyliikennedirektiiviin eli niin kutsuttuun ITS-direktiiviin ja olisi osittain kansallista.
Esityksessä Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:lle osoitettaisiin vastuu EU-sääntelyyn perustuvan kansallisen yhteyspisteen järjestämisestä ja ylläpidosta. Lisäksi yhtiölle annettaisiin tehtäväksi kansallisen yhteyspisteen päälle rakentuvan liikennejärjestelmän perustietopalvelun järjestäminen ja ylläpito. Viimeksi mainittu tehtävä olisi kansallista sääntelyä.
Kansallisen yhteyspisteen ja liikennejärjestelmän perustietopalvelun vastuuttaminen Fintrafficille tehostaisi merkittävästi liikenteeseen liittyvän tiedonvaihtoa, ja sitä kautta parantaisi liikenteen turvallisuutta, sujuvuutta ja infrastruktuurin kunnossapitoa sekä loisi uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Etenkin liikennejärjestelmän perustietopalvelusta saatavaa koostettua tietoa voitaisiin hyödyntää laajasti muillakin sektoreilla, kuten yhdyskuntasuunnittelussa.
Tällä hetkellä tehtävät ovat hajautuneet Väylävirastolle ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille, jotka hankkivat osan tehtäviin liittyvistä tietopalveluista jo nyt Fintrafficilta.
Fintrafficille osoitettavissa tehtävissä on kyse yhteiskunnan kannalta perustavanlaatuista tietoa tuottavista palveluista, joita ei voida tuottaa liiketaloudellisesti kannattavalla tavalla. Lakisääteiset tehtävät rahoitettaisiin valtionavustuksena, jonka myöntäisi Liikenne- ja viestintävirasto.
Lakiesityksen käsittely eduskunnassa alkaa lähetekeskustelulla, joka käydään täysistunnossa. Tämän jälkeen alkaa lakiesityksen valiokuntakäsittely. Valiokunnan mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa.
EU:n älyliikennedirektiivin kansallinen täytäntöönpano on tehtävä vuoden 2025 loppuun mennessä. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026.
Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettinen, p. 0295 34 2570, kirsi.miettinen@gov.fi
Valtioneuvoston yleisistunnon päätökset 22.9.2025
Valtioneuvoston hankeikkuna: Hallituksen esityksen luonnos laiksi liikennejärjestelmän digitaalisista tietopalveluista ja siihen liittyviksi laeiksi (Liikenteen data-avaruus II) (LVM015:00/2024)
Tiedote 26.3.2025: Hallituksen esitys liikenteen ja logistiikan tietosääntelyn päivittämisestä lausunnoille
Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#LVM
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Nopeusrajoitus#Talviajo
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Renkaanvaihto#Talvirenkaat
24.10.2025 |
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#EU#Ajokortti
22.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
16.10.2025 |
Tiedotteet
#Kaukokiito#Ilmastotyö
14.10.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Raideliikenne
13.10.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Taukopaikka#AKT
9.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Siltakorjaus
2.10.2025 |
Tiedotteet
#DHL#Sisälogistiikka#Raskas liikenne
29.9.2025 |
Tiedotteet
#LVM#Digitalisaatio
25.9.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Katsastus#Ajovarma
22.9.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
18.9.2025 |
Tiedotteet
#Talous#Raskas liikenne
17.9.2025 |
Tiedotteet
#Taksi#Taksiturvallisuus#Liikenteessä
12.9.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#Rattijuoppo#Alkolukko
12.9.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Junaliikenne#Rataturvallisuus
30.8.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneonnettomuus#Tilastokeskus
21.8.2025 |
Tiedotteet
#Tietyö#Tunneli#Liikennejärjestely
21.6.2025 |
Tiedotteet
#Kempower#Sähkökuorma-auto#Latausasema
19.6.2025 |
Tiedotteet
#Ansiomitali#Tunnustus
17.6.2025 |
Tiedotteet
#ELY-keskus#Niittotyö#Teiden kunnossapito
13.6.2025 |
Tiedotteet
#Turvallisuus#Autoilu#Tasoristeys
12.6.2025 |
Tiedotteet
#Polttoaine#Huoltoasema#St1
9.6.2025 |
Tiedotteet
#Liikenteessä#Traficom#Ajokortti#Iäkäs kuljettaja
29.5.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#ELY-keskus#Tietyö
22.5.2025 |
Tiedotteet
#Julkinen liikenne#Linja-auto#Vastuullisuus
18.5.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Vaarallisten aineiden kuljetus
10.5.2025 |
Tiedotteet
#Liikenne- ja viestintäministeriö#LVM
25.4.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Turvallisuus
29.3.2025 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.