7.10.2025 | LVM - Tiedote
Nykyisellään E16-tie kulkee Pohjois-Irlannista Skotlannin ja Norjan kautta Ruotsin Gävleen. Suomi esitti tien jatkamista Suomen puolelle Eurooppateitä koskevia asioita käsittelevälle Euroopan talouskomission tieliikenteen työryhmälle lokakuussa 2024.
"Ensi vuonna Eurooppatie 16 kulkee Pohjois-Irlannista aina Kotkan satamaan asti! E16-tie kytkee yhden Suomen kriittisistä poikittaisista tieyhteyksistä entistä tiiviimmin länteen ja vahvistaa maamme turvallisuutta, huoltovarmuutta ja taloutta. Eurooppatie-statuksella on siis väliä. Hallitus on myös ennakoinut tulevaa ja tehnyt päätöksiä, jotka parantavat Suomen tulevan E16-tien kuntoa", liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne iloitsee.
Suomessa E16-tien tulevat muodostamaan valtatie 12 välillä Rauma-Kouvola ja valtatie 15 välillä Kouvola-Kotkan Mussalo. Tampereen kohdalla E16-tien tulee muodostamaan kehätie. Suomen osuus E16-tiestä on noin 400 kilometriä. Muutosten myötä tiet merkitään oman kansallisen numeroinnin ohella uudella E16-numeroinnilla. Loppuvuodesta 2025 ja keväällä 2026 käynnistetään yhteensä yli 200 miljoonan euron parannushankkeet valtateillä 12 ja 15.
Kansallisesti tien jatkaminen Suomeen saatetaan voimaan valtioneuvoston asetuksella, joka valmistellaan ministeriön käynnistämässä säädöshankkeessa.
YK:n pääsihteeri antaa hyväksytyn muutoksen tiedoksi kaikille Eurooppateitä koskevaan sopimukseen liittyneille maille. Muutokset tulevat voimaan kolmen kuukauden kuluttua tiedoksi antamisesta.
Valtioneuvoston asetus valmistellaan siten, että muutokset tulevat voimaan samaan aikaan myös kansallisesti.
Lisätietoja
hallitusneuvos Eeva Ovaska, p. 0295 342 008, eeva.ovaska@gov.fi
Valtioneuvoston hankeikkuna: E16-tien voimaansaattaminen
Tiedote 30.10.2024: Ministeri Ranne: Eurooppatie 16:n jatkaminen Suomen puolelle vahvistaa Suomea ja tiivistää yhteistyötä Ruotsin kanssa
Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö
Tiedotteet
#Elinvoimakeskus#Nopeusnäyttö#Ylinopeus
13.4.2026 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Paviljonki#Kuljetusareena
7.4.2026 | Eerik Ahola
Tiedotteet
#LVM#Kellojen siirto
27.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#AdBlue#Raskas liikenne
24.3.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
18.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikennejärjestelmä
16.3.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Talvikunnossapito
2.2.2026 |
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.