Etanoliautoilijat pettyivät hallituksen talousarvioesitykseen! | Kuljettaja.fi
Artikkelit | Uutiset
#Ekologisuus#Polttoaine

Etanoliautoilijat pettyivät hallituksen talousarvioesitykseen!

27.9.2022 | Autotoday

Kuva: Etanoliautoilijat

Hallituksen talousarvioesitys 2023 sisältää ilmastolle ja tieliikenteen päästöjen alentamiselle karua luettavaa. Hallitus onkin poistamassa tuet, joita on tähän asti maksettu fossiilisilla polttoaineilla kulkevien henkilöautojen päivittämiseksi uusiutuville polttoaineille.

Samaan aikaan 15 miljoonan euron lisärahan on saamassa sanomalehtien jakelu. Linjaus kertoo paljon hallituksen suhtautumisesta ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeyteen.

Suomen kustannustehokkain keino siirtyä uusiutuviin jätettiin kokonaan vaille tukia

E85 -bioetanoli valmistetaan Suomessa muun muassa kaupan alan hävikkituotteista. Näin voidaan merkittävästi vähentää fossiilisen öljyn käyttöä.

Valmistusmenetelmän takia se on litrahinnaltaan perusbensiiniä halvempi tankkauspisteissä ja sitä saa jo noin 170 asemalta ympäri Suomen. Se on epävarmoina aikoina myös energiaomavaraisuuden kannalta erinomainen ratkaisu.

Tätä kotimaista polttoainetta pääsee käyttämään esimerkiksi Suomessa kehitetyllä eFlexFuel E85-päivityksellä. Laitteisto asennetaan autoon parissa tunnissa ja se maksaa autosta riippuen 600–1000 euroa asennettuna.

Pirkkalalaista StepOne Tech Oy:n eFlexFuel-teknologiaa onkin myyty jo yli 50 000 kappaletta 30 eri maahan. Autoilijat ovat ratkaisulla onnistuneet vähentämään fossiilisen bensiinin kulutusta yhteensä yli 100 miljoonaa litraa. Tehokkuudeltaan mitattuna, eli päästövähennys jaettuna toteutetun ratkaisun hinnalla, on kyseessä Suomen edullisin tapa siirtyä uusiutuvaan polttoaineeseen tieliikenteessä.

Hallituksen linjaus vastoin fossiilittoman liikenteen tiekartan tavoitteita

Fossiilittoman liikenteen tiekartassa on paljon keinoja, joilla pyritään vauhdittamaan uusiutuviin energiamuotoihin siirtymistä tieliikenteessä. Osana tiekarttaa ollaan muun muassa etanolipäivitysten lainsäädäntöä vapauttamassa ensivuoden aikana enemmän kohti Ranskan viitoittamaa suuntaa.

Siellä etanolikonversio on sallittua tehdä myös täysin uusiin autoihin ja moni alue Ranskassa tarjoaa päivityksen autoilijalle ilmaiseksi.

Konversio onkin teknisesti mahdollista tehdä suureen osaan myös täysin uusista hybridi- ja plugin hybridiautoista. Konversion jälkeen autosta tulee fleksifuelauto, jolloin polttoaineena voidaan käyttää bioetanolia tai bensiiniä sekä kaikkia näiden seoksia.

Ranskassa myös tuetaan uusiutuvan polttoaineen verotusta merkittävästi, mikä on johtanut siihen, että autoilijoilla on paljon kannustimia luopua fossiilisista polttoaineista.

Suomessa on linjattu toisin, eikä fossiilisista polttoaineista luopumista tieliikenteessä haluta samalla tavalla edistää. Vaikka 200 euron muuntotuki on ollut Suomessa varsin maltillinen vaikka Ranskaan verrattuna, on sillä ollut suuri merkitys kuluttajille.

Varsinkin niille kuluttajille, jotka ovat ajaneet keskihintaisella ja keski-ikäisellä suomalaisella autolla. Autokannan keski-ikähän on Suomessa 12,2 vuotta ja keskimääräisen auton laskennallinen arvo 6800 euroa. Tuhannet autoilijat ovatkin päivittäneet vuosina 2018–2021 autonsa kulkemaan kotimaisella uusiutuvalla bioetanolilla.

Suomessa on valittu erilainen tie, ja mitään kädenojennusta henkilöautoilijoille ei olla antamassa – ajoi sitten vähäpäästöisesti uusiutuvilla tai fossiilisilla polttoaineilla. Hallituksen linjaus on voimakkaasti ristiriidassa sen puheiden kanssa.

Rahaa jaetaan lisäbudjeteista moniin suuntiin, mutta liikenteen kehittämisen jo entuudestaan marginaaliset tuet on talousarvioesityksessä jätetty kokonaan pois. Etanolikonversioiden lisäksi henkilöautoilta pois jäi myös kaasumuunnosten tuki ja sähköautojenhankintatuki.

Mikä on E85-päivitys?

E85- päivityksessä autoon, moottoripyörään tai vaikka mönkijään asennetaan lisälaite, jonka jälkeen ajoneuvo on flexifuel-kulkuneuvo eli se voi käyttää E85-biopolttoainetta tai bensiiniä tai mitä tahansa niiden sekoitusta. E85- päivitys maksaa avaimet käteen periaatteella asennettuna alle 600 €.

Mitä on E85 -biopolttoaine?

E85-biopolttoaine on Suomessa jätteistä ja tähteistä valmistettu kotimainen biopolttoaine. Se vähentää ilmastopäästöjä bensiinin nähden jopa 80 % ja tuo lisää tehoa ja vääntöä korkeamman oktaaniluvun takia. Suomessa E85-biopolttoainetta myydään noin 170:lla ABC-, St1- ja Shell-asemalla ympäri maata.

Etanoliautoilijat ry on keväällä 2020 perustettu etujärjestö. Yhdistyksen tavoitteena on edistää entistä laadukkaampaa ilmastotyötä liikennesektorilla tukemalla vaikuttavuudeltaan ja kustannuksiltaan tehokkaiden keinojen käyttöönottoa sekä nykyisen sääntelyn kehittämistä siten, että ilmastoystävälliset käyttövoimat, kuten E85 -biopolttoaine, saatetaan tasavertaiseksi ratkaisuksi muiden käyttövoimien rinnalle.

 Lähde: Autotoday | Clas von Bell