– Nurmijärven kirkonkylällä Toreenitiellä sijaitsevan asunnon edustalta sijaitsevalta pysäköintipaikalta vietiin sunnuntaina 26.11. aamulla henkilöauto. Vaihdossa rosvo oli jättänyt paikalle aiemmin varastetuksi ilmoitetun henkilöauton, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.
Auton omistaja oli nähnyt teon ikkunasta mutta varas ehti kaasutella pois, ennen kuin omistaja ehti paikalle. Auton jäljille päästiin, kun hätäkeskukseen tuli iltapäivällä ilmoitus, että Kytäjäntien viereiselle pellolle oli jäänyt auto lumeen kiinni. Paikalle saapunut poliisin partio seurasi autolta metsään johtavia jälkiä ja tavoitti epäillyn tekijän.
– Mies otettiin kiinni kyseiseen rikokseen epäiltynä ja hänet kuljetettiin Hyvinkään poliisivankilaan. Poliisin tekemän selvitystyön mukaan miehen epäillään liittyvän myös kahteen muuhun sunnuntaina tapahtuneeseen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, Murto jatkaa.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#Traficom#Ajokorttilaki
11.9.2026 |
Tiedotteet
#Tietyö#Väylävirasto
31.8.2026 |
Uutiset
#Raskas kalusto#Nosturi
27.8.2026 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Ammattipätevyys
25.8.2026 | Erkki Heiskanen
Uutiset
#Raskas liikenne#Liiketoimintakauppa
20.7.2026 |
Tiedotteet
#Traficom#Ajokortti
7.7.2026 |
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| kuljettajaSID | www.kuljettaja.fi | 1 tunti |
| __cf_bm | .twitter.com | 1 tunti |
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _gcl_au | .kuljettaja.fi | 3 kk |
| test_cookie | .doubleclick.net | 1 tunti |
| __Secure-YNID | .youtube.com | 6 kk |
| YSC | .youtube.com | istunto |
| VISITOR_INFO1_LIVE | .youtube.com | 6 kk |
| VISITOR_PRIVACY_METADATA | .youtube.com | 6 kk |
| __Secure-ROLLOUT_TOKEN | .youtube.com | 6 kk |
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.
| Evästeen nimi | Asettaja | Voimassaolo |
|---|---|---|
| _ga | .kuljettaja.fi | 13 kk |
| _ga_3KFVKS76NB | .kuljettaja.fi | 13 kk |