25.3.2025 | Autotoday
Valvonnassa tarkastettiin yhteensä 11 eläinkuljetusta. Näistä neljälle määrättiin sakko ja neljä sai kirjallisen huomautuksen. Ainoastaan kolmessa eläinkuljetuksessa olivat kaikki asiakirjat ja lupa-asiat kunnossa.
Valvonnassa tuli esille muun muassa seuraavia puutteita ja rikkomuksia; eläinkuljettajalupa puuttui, kuljetusasiakirjat puuttuivat, kuljettaja ei ollut käyttänyt piirturikorttia ajopiirturissa, perävaunun rekisterikilpi ei ollut näkyvillä ja eläinkuljetusmerkki puuttui.
Lain mukaan sellaisessa Suomessa rekisteröidyssä maantiekuljetusvälineessä, jossa kuljetetaan hevosta tai muuta vastaavaa suurikokoista eläintä, on oltava merkintä ELÄINKULJETUS tai vastaava ruotsinkielinen merkintä (§ 10 Laki eläinten kuljetuksesta (1429/2006)). Yksityisessä kuljetuksessa pitää käyttää ajopiirturia, kun kuorma-auton kokonaismassa on yli 7500 kg.
– Valvonta osoitti, että valvontatoimet olivat ehdottomasti tarpeen. Yllättävän monelle eläinkuljetukselle jouduttiin kirjaamaan jonkinlainen seuraamus, komisario Juha Koistila Pohjanmaan poliisilaitokselta toteaa.
– Pohjanmaan poliisilaitos jatkaa valvontaa tehostetusti seuraavan vuoden aikana. Yhteistyö aluehallintoviraston kanssa tulee jatkumaan tiiviinä, Koistila jatkaa.
Lähde: Autotoday | Clas von Bell
#Podcast#Raskaan liikenteen valvonta
17.2.2023 | Erkki Heiskanen
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.