29.3.2025 | Traficom - tiedote
"Teknologia kehittyy, mutta kuljettaja on edelleen täysin vastuussa ajamisesta. Järjestelmät voivat reagoida odottamattomasti, jos esimerkiksi navigoinnin paikkatietoon tulee häiriöitä tai olosuhteet ovat haastavat", muistuttaa Traficomin tarkastaja Lassi Varis.
Traficomille on tullut ilmoituksia niin älykkäiden nopeusavustimien, automaattisten hätäjarrutusjärjestelmien kuin kaistallapitoavustimien toimintahäiriöistä. Esimerkiksi älykkäät nopeusavustimet voivat hyödyntää navigoinnin paikkatietoa nopeusrajoitusten tunnistamisessa. Paikkatietoon voi kuitenkin tulla häiriöitä, jotka vaikuttavat järjestelmän toimintaan ja voivat saada auton alentamaan nopeutta itsestään.
Vastaavia tilanteita on raportoitu myös muissa maissa. Traficom seuraa ja osallistuu EU:n järjestelmien kautta tapahtuvaan jäsenmaiden väliseen tiedonvaihtoon.
Mahdollisia ovat myös vikatilanteet, joiden seurauksena ajoneuvon avustinjärjestelmä lakkaa yllättäen toimimasta. Ajoneuvon tulee ilmoittaa toimimattomasta järjestelmästä kuljettajalle. Näissä tilanteissa kuljettajan tulee huomioida vikatilanteen aiheuttama este ajoneuvon turvalliselle käytölle.
Ajoa avustavat järjestelmät luokitellaan kuuteen tasoon (0–5). Suomessa käytössä olevat järjestelmät ovat korkeintaan tasoa 2, mikä tarkoittaa, että auto voi tukea kuljettajaa esimerkiksi ohjauksessa ja nopeuden säädössä, mutta kuljettaja on aina vastuussa ajamisesta.
"Tällä hetkellä Suomessa ei ole liikenteessä autoja, jotka voisivat ajaa itsenäisesti ilman kuljettajan valvontaa. Vaikka teknologia kehittyy nopeasti, kuljettajan täytyy pysyä tilanteen tasalla ja olla valmis toimimaan", Varis painottaa.
Traficom muistuttaa, että autojen maahantuojien ja jälleenmyyjien tulisi tarjota kuluttajille selkeä ja realistinen kuva ajoneuvojen avustinjärjestelmistä. "Markkinoinnissa korostetaan usein uusia teknologisia ominaisuuksia, mutta järjestelmien toimintarajoitteet ja kuljettajan vastuu eivät aina saa yhtä paljon huomiota. Autoilijoiden on tärkeää ymmärtää mitä järjestelmät tekevät ja mitä ne eivät tee", Varis kertoo.
Traficom kehottaa sekä autoilijoita että jälleenmyyjiä varmistamaan, että järjestelmien toimintaperiaatteet ja rajoitukset ovat hyvin ymmärrettyjä. Ajoa avustavat järjestelmät parantavat turvallisuutta, mutta ne eivät poista kuljettajan vastuuta.
Lisätietoja:
Tarkastaja Lassi Varis, lassi.varis@traficom.fi, p. 0295 390 203
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom varmistaa, että liikenteen ja viestinnän yhteydet ja palvelut toimivat sujuvasti, turvallisesti ja kestävästi. Edistämme Suomen kyberturvallisuutta. Olemme palveleva lupa-, rekisteri- ja valvontaviranomainen.
Lähde: Traficom
Tiedotteet
#ELY-keskus#Talvihoitokausi
11.11.2025 |
Tiedotteet
#Kempower#Posti#Sähkörekka
11.11.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#LVM
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Nopeusrajoitus#Talviajo
27.10.2025 |
Tiedotteet
#Renkaanvaihto#Talvirenkaat
24.10.2025 |
Tiedotteet
#Nuori kuljettaja#EU#Ajokortti
22.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
16.10.2025 |
Tiedotteet
#Kaukokiito#Ilmastotyö
14.10.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Raideliikenne
13.10.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Taukopaikka#AKT
9.10.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Siltakorjaus
2.10.2025 |
Tiedotteet
#DHL#Sisälogistiikka#Raskas liikenne
29.9.2025 |
Tiedotteet
#LVM#Digitalisaatio
25.9.2025 |
Tiedotteet
#Traficom#Katsastus#Ajovarma
22.9.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Rataturvallisuus
18.9.2025 |
Tiedotteet
#Talous#Raskas liikenne
17.9.2025 |
Tiedotteet
#Taksi#Taksiturvallisuus#Liikenteessä
12.9.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneturvallisuus#Rattijuoppo#Alkolukko
12.9.2025 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Junaliikenne#Rataturvallisuus
30.8.2025 |
Tiedotteet
#Liikenneonnettomuus#Tilastokeskus
21.8.2025 |
Tiedotteet
#Tietyö#Tunneli#Liikennejärjestely
21.6.2025 |
Tiedotteet
#Kempower#Sähkökuorma-auto#Latausasema
19.6.2025 |
Tiedotteet
#Ansiomitali#Tunnustus
17.6.2025 |
Tiedotteet
#ELY-keskus#Niittotyö#Teiden kunnossapito
13.6.2025 |
Tiedotteet
#Turvallisuus#Autoilu#Tasoristeys
12.6.2025 |
Tiedotteet
#Polttoaine#Huoltoasema#St1
9.6.2025 |
Tiedotteet
#Liikenteessä#Traficom#Ajokortti#Iäkäs kuljettaja
29.5.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#ELY-keskus#Tietyö
22.5.2025 |
Tiedotteet
#Julkinen liikenne#Linja-auto#Vastuullisuus
18.5.2025 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Vaarallisten aineiden kuljetus
10.5.2025 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.