20.10.2025 | Tredu
Tutkinnon osat ovat nousseet keskiöön, kun työnhakijat haluavat kehittää osaamistaan täsmällisesti ja nopeasti. Koulutus toteutuu yhä tiiviimmässä yhteistyössä yritysten kanssa, ja opiskelijoita ohjataan määrätietoisesti kohti työllistymistä.
Tredu tekee tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan elinkeinotoimijoiden kanssa, jotta koulutus vastaa alueen muuttuviin tarpeisiin.
"Yritysyhteistyössä tarvitaan aitoa pirkanmaalaista moninaista, saumatonta yhteistyötä ja tekemisen otetta", sanoo ammatillisen koulutuksen johtaja Kirsi Viskari.
Yksi Tredun yhteistyökumppaneista on logistiikkajätti Dachser, joka aloitti toimintansa Pirkkalassa tänä vuonna. Yhteistyö alkoi jo logistiikkakeskuksen rakennusvaiheessa.
"Kun tulee oppiin meille, mahdollisuudet aukeavat myös maailmalle", kertoo Petri Palo, Dachserin Pirkkalan toimipisteen Branch Manager.
Palo nostaa esiin kolme hyötyä yhteistyöstä: apu kiireisiin hetkiin, toimialatiedon jakaminen ja yrityksen tunnettuuden kasvu. Dachser tarjoaa opiskelijoille laaja-alaisen näkymän logistiikka-alan tehtäviin – asiakaspalvelusta turvakäytäntöihin.
"Meille työntekijä tulee usein ensimmäiseen työpaikkaansa, työskentelee kymmeniä vuosia ja kehittyy työn ohessa", Palo kertoo. Tredun opettaja Harri Nurmela korostaa käytännön oppimisen merkitystä:
"On arvokasta, että oppilaat pääsevät simulaattorien sijaan oppimaan työelämässä ja suorittamaan näyttöjä oikeissa tilanteissa."
Dachser on vain yksi esimerkki Tredun laajasta yritysyhteistyöstä. Oppilaitos räätälöi ratkaisuja eri toimialoille ja on avoin uusille kumppanuuksille. Mukana on jo tuhansia yrityksiä ja kymmeniä koulutusaloja.
Esimerkkejä yhteistyöstä:
Tredu, lisätiedot:
Lisätietoja ja kuvat rengasmerkinnöistä
Kaisu Paloheimo, yrityskoordinaattori (Tampere, Lempäälä, Pirkkala ja Orivesi): kaisu.paloheimo@tampere.fi, +358417303908
Sari Korju, yrityskoordinaattori (Kangasala, Pälkäne ja Tampere): sari.korju@tampere.fi, +358403567979
Sami Hasila, yrityskoordinaattori (Nokia ja Ylöjärvi): sami.hasila@tampere.fi, +358504418819
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillinen oppilaitos. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla kolmellatoista eri kampuksella. Tredu on osa Tampereen kaupunkia.
Lähde: Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Kuljetusyritys
21.4.2026 |
Tiedotteet
#Väylävirasto#Valtatie 4
20.4.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Tieliikennelaki
17.4.2026 |
Tiedotteet
#Elinvoimakeskus#Nopeusnäyttö#Ylinopeus
13.4.2026 |
Uutiset
#Raskas liikenne#Paviljonki#Kuljetusareena
7.4.2026 | Eerik Ahola
Tiedotteet
#LVM#Kellojen siirto
27.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#AdBlue#Raskas liikenne
24.3.2026 |
Tiedotteet
#Traficom
18.3.2026 |
Tiedotteet
#LVM#Liikennejärjestelmä
16.3.2026 |
Blogi
#Raskas liikenne#Henkilöliikenne#Flixbus
27.2.2026 | Eerik Ahola
Käytämme evästeitä ja muita tunnisteita mainosten personointiin sekä parantaaksemme käyttökokemustasi. Evästeitä käytetään sekä personoidun että personoimattoman mainonnan näyttämiseen.
Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.