1.6.2023 | LVM - Tiedote
Liikenne- ja viestintäministeriö 1.6.2023 13.59
Tiedote
Liikenne- ja viestintäministeriö järjestää osana liikenneturvallisuusstrategian toimeenpanoa ja seurantaa liikenneturvallisuusfoorumin ensimmäisen kerran maanantaina 12.6.2023 klo 10–13. Hybriditilaisuudessa keskustellaan liikenneturvallisuuden ajankohtaisista aiheista.
Valtioneuvosto linjasi maaliskuussa 2022 liikenneturvallisuusstrategiaa koskevassa periaatepäätöksessään toimenpiteistä, joiden tavoitteena on liikenteen turvallisuuden parantaminen ja liikenneonnettomuuksien ehkäiseminen kokonaisvaltaisesti – maalla, merellä ja ilmassa.
Liikenneturvallisuusstrategian toteutumisen arvioimista varten perustettiin seurantaryhmä, jonka yhtenä tehtävänä on myös liikenneturvallisuusfoorumin järjestäminen. Vuosittain järjestettävässä foorumissa esitellään liikenneturvallisuusstrategian toimeenpanon etenemistä sekä keskustellaan liikenneturvallisuuteen liittyvistä ajankohtaisista aiheista, kuten uusista ilmiöistä ja liikenneturvallisuuden tutkimuksesta.
Tämän vuoden foorumissa kuullaan liikenneturvallisuuskehityksestä eri liikennemuodoissa vuonna 2022 sekä vertaillaan Suomen ja Norjan tieliikenteen turvallisuutta ja keskustellaan siitä, miten liikennekäyttäytymiseen voidaan vaikuttaa. Lisäksi tilaisuudessa kuullaan Euroopan komission tervehdys.
Ilmoittaudu liikenneturvallisuusfoorumiin viimeistään maanantaina 5.6.2023. Valitse ilmoittautuessasi osallistuminen paikan päällä ympäristöministeriön tiloissa Helsingissä tai Teams-yhteydellä. Osallistumislinkki lähetetään etäyhteydellä ilmoittautuneille päivää ennen tilaisuutta. Tilaisuuden osallistujamäärä ympäristöministeriön Pankkisalissa on rajoitettu.
Lisätietoja:
erityisasiantuntija Sofia Johansson, p. 0295342090, sofia.johansson@gov.fi
erityisasiantuntija Juuso Suomento, p. 0295342071, juuso.suomento@gov.fi
Lähde: LVM-tiedote
Tiedotteet
#Opetuslupa#Autokoulu
27.9.2023 |
Tiedotteet
#Tiestön kunto
20.9.2023 |
Tiedotteet
#Sähköauton lataus#Talous
12.9.2023 |
Tiedotteet
#Raskas liikenne#Ajopiirturi
16.6.2023 |
Tiedotteet
#LVM#Ansiomitali
18.4.2023 |
Tiedotteet
#LVM#Nuori kuljettaja#Ajokorttilaki
13.4.2023 |
Tiedotteet
#LVM#Kellojen siirto
24.3.2023 |
Tiedotteet
#LVM#Raskas liikenne
16.2.2023 |
Tiedotteet
#Talviaika#Kellojen siirto
26.10.2022 |
Tiedotteet
#Sähköautoilu#LVM
20.10.2022 |
Tiedotteet
#LVM#Budjettiriihi
1.9.2022 |
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen. Käyttämämme analytiikka-työkalut ovat : Google Analytics,